Virtahepo olohuoneessa

 

Ihminen, joka elää hyvin voimakkaan ilmiön läheisyydessä eikä ole kykeneväinen käsittelemään tätä ilmiötä omassa persoonallisuudessaan vaan sopeutuu sen olemassaoloon, saa aikaan tilan, jota kutsutaan läheisriippuvuudeksi (Tommy Hellsten. Virtahepo olohuoneessa. 2011.)

Usein koulusta kotiin polkiessani rinnassa oli painon tunne. Tunne oli kuin jokin painava olisi istunut rintani päällä. Näin jälkeenpäin ymmärsin sen olevan ahdistusta. Ahdistus siitä mikä tilanne kotona vallitsee, kun sinne saavun pitkän koulupäiväni jälkeen.

Kotona saattoi olla vasta valmistetun ruoan tuoksu sekä vahva kloriitin haju. Äidillä oli tapana kuurata meidän kodinhoitohuoneemme, kloriitilla. Äiti oli silloin hyvällä tuulella. Vastapainoksi kotona saattoi haista tupakka sekä oleilla vieraita ihmisiä kännissä. Koko talo oli aivan sekaisin ja tahmea alkoholista. Joskus kotona ei ollut ketään seuraaviin päiviin. Tällöin muistan miettineeni, tuleekohan äiti koskaan takaisin vai eletäänkö me sisarukset jatkossa keskenämme. Kuka huolehtisi ruoasta? Kerran tulin kotiin huomaten äitini seisovan alasti, polttavan tupakkaa eteisessä nojaten pöytää vasten. Käsistä valui veri kyynärvarsiin sekä koko lattia oli täynnä veripisaroita. Hän oli viiltänyt ranteensa auki.

Tämä sama painon tunne on rinnassani, kun ajan töistä kotiin. Usein koen olevani jo uupunut työpäivästä, ja ahdistus valtaa mieleni, kun ei tiedä mitä kotona on vastassa. Iltaan kohden ADHD- lääkityksen vaikutus on jo hiipunut, joten illat ovat tyypillisesti raskaita. Usein viihdyn enemmän töissä kuin kotona lapseni kanssa. Tapanani on lähteä yhdessä ulos tyttäreni Violan kanssa, jolloin koen saavani levätä hetken ja kerätä voimia tulevaan iltaan.

Kerran kotiin tullessani Daniel oli suutuspäissään nostanut olohuoneen lasipöydän ja paiskonut sen maahan. Pöytä särkyi ja höyläsi palasen pois peukalosta. Tunnekuohuissaan oleva poika ei löytänyt puhelinta, jolla soittaa apua. Saavuin kotiin huomaten olohuoneen olevan täynnä lasinsirpaleita sekä veriroiskeita ympäriinsä asuntoa.

Elin lapsuuteni alkoholin ympäröimänä. Olen kasvanut perheessä, jossa äiti on sairastunut alkoholismiin. Olen kuullut monia vertailukuvia kuten lasinen tai turvaton lapsuus. Suosikkina on kuitenkin virtahepo olohuoneessa. Virtahepo synnyttää perheessä häpeän ja kaikki tulevat sen häpeän leimaantuvaksi.  Alkoholismia sairastava perhe elää talossa, jonka olohuoneessa on virtahepo. Virtahevon olemassaolo pyritään poistamaan, vaikka sitä ei voi olla huomaamatta. Virtahepo on fyysisesti isonkokoinen ja täyttää olohuoneen pelolla. Usein ihmiset sopeutuvat tilanteeseen, vaikka perheeseen tulee uusia järjestelyjä jokaisen persoonaan sekä keskeisissä kanssakäymisissä. Perheessä vallitsee puhumattomuus, tunteiden puute sekä luottamuksen katoaminen.

Koen Virtahevon majailevan kotonamme. Nykypäivänä se ei ole alkoholismi vaan ADHD- lapsen kanssa päivittäinen kamppailu, turvattomuuden tunne sekä arjen sujuvuuden epävarmuus. Saanko vanhempana kokea näin omaa lastani kohtaan? Olenko vain liian heikko lapselle? Eihän lapsi saisi kontrolloida perheen arkea tai luoda pelkoa kotiin. Onko sallittua käyttää sanontaa virtahepo olohuoneessa, jos päätähtenä on lapsi? Nämä samat asiat koen kotonamme nykypäivänä samana kuin lapsuudessani vaikka kyseessä ei ole alkoholismi. Saanko koskaan olla vapaa ahdistuksesta ja tulla kotiin, jossa olisi turvallinen ja levollinen ympäristö. Eikö jokainen ansaitse paikan, jossa voi olla turvassa.