Huostaanoton monet kasvot
Huostaanotto, kiireellinen sijoitus, avohuollon sijoitus.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Jokaisella nimellä on eri tarkoitus, jota usein
piirittää eri lait. Itselleni nämä nimet tarkoittavat jokseenkin samaa. Kun
lapsi ei pysty syystä tai toisesta olemaan kotona silloin hänet sijoitetaan
toiseen paikkaa.
Voisipa se ollakin näin helppoa. Daniel on
avohuollonsijoituksessa tällä hetkellä. Ensin hän lähti kiireellisellä
sijoituksella, jonka tarkoitus on kestää 30 vrk. Tämän jälkeen nimi muuttui
avohuollon sijoitukseksi. Avohuollon sijoitus tapahtuu samassa paikassa ja minä
vastaan pojan asioista, ainakin pääpiirteittäin. Tämä on välitila. Lapsella on
jalka ovenvälissä suuntaan tai toiseen. Kuukausittain mietitään, joko kotiinpaluuta
vai jatkuuko sijoitus. Raskasta, niin lapselle kuin aikuisellekin.
Daniel on tullut kotona käymään muutamana kertana viikossa. Samat
ongelmat jatkuvat kotona kuin ennen hänen lähtöänsä. Vanhempana koen turhautumista,
kun näen lapsellani olevan ongelmia ja emme kuitenkaan saa apua, jota
tarvitsemme. Kuntoutuminen ei ole nyt vaihtoehto lapsen muuttuvien tilanteiden
seurauksena, kuulin lääkärin sanovan. Vaihtoehtona on siis pojan kotiinpaluu
toivoen, että emme ole samassa tilanteessa muutaman kuukauden kuluttua tai
sitten huostaanotto, jossa pojan tila saataisiin vakiinnuttua.
Kumpikaan tilanne ei äitinä lämmintä sydäntäni, vaikka olen
hiljaa mielessäni päätöksen tehnyt. Päätös tuntuu pahalta. Miksi minä en vain
jaksa ja pärjää lapseni kanssa? Kotiin tullessani koen hyvää oloa ja rauhaa.
Tänään ei tarvitse tapella, tänään tavarat ei lentele, koska Daniel ei ole kotona.
Koen itseni huonoksi äidiksi ja syylliseksi tilanteeseen. Syntyykö vanhemmuuden mukana möykky meidän sydämeen, jonka vuoksi syyllistämme itseämme, kun lapsillamme
on ongelmia.
Nyt olen se vanhempi, jonka lapsi ei enää asu kotona. Se
vanhempi, joka on helppo tuomita, kun ei pärjää oman lapsensa kanssa. Olemme se perhe,
jota lapseni kaverit ihmettelevät uteliasuuttaan. Miksi Daniel ei ole kotona? Kuulen pienen 10 -vuotisen pojan kysyvän kotipihallamme.
Asian voi nähdä monella eri tavalla. Huostaanotto on se
viimeinen asia, joka tapahtuu, viimeinen vaihtoehto. Uskon meidän vuorovaikutuksemme
paranevan hiljalleen, kun poika viettää aikaa kotona vain viikonloppuisin. Pystyn olemaan
parempi äiti, läsnä olevampi kun saan välillä levätä. Poikani ei kärsi
jatkuvien kiinnipitotilanteiden seurauksena ja kotonamme vallitsee rauha. Kun
itse voin paremmin voin antaa rauhaa ja rakkautta lapselleni, joka sitä
erityisesti tarvitsee. Toivon hänen saavan tarvitsevansa avun tunnelukkojen
avaamiseen. Toivon hänen välttävän pahat ongelmat huostaanoton seurauksena.
Minä en pystynyt ehkä koulutettu henkilö pystyy. Joskus raskaimmat päätökset
elämässä on suurinta rakkautta lasta kohtaan. Tässä vaiheessa tärkeintä on,
että pidän yhteyttä lapseeni ja hän kokee, että en ole häntä hylännyt.
Kuitenkin kaikki niin kuntoutuskin alkaa vasta toimia, kun hän
itse haluaa muuttua. Kauan menee 10-vuotiaan pojan oivaltaa, että juuri hänen
täytyy itse muuttaa ajatusmaailmaansa, jotta asiat rupeisivat sujumaan? Lapset
ajattelevat usein kovin mustavalkoisesti maailman, heidän maailmassa on joko hyvä tai paha. Itse koen olevani valmis avulle, jos
vain voimani sen sallivat mutta se ei yksin riitä. Meillä molemmilla on kipua
sisällä. Aikuisena osaan hakea apua ja käsitellä sitä eri menetelmin. Lapset
eivät usein siihen kykene omin avuin. Äitinä sitä pyrkii kaikin tavoin auttamaan lastaan ja
taistella avunsaamisesta. Tunnemmehan lapsemme parhaiten. Olemmehan itse
arkemme sankareita.
Huostaanotto, kiireellinen sijoitus tai avohuollon sijoitus on aina raskas prosessi kaikille, jota se asia tavalla tai toisella koskettaa. Äidille,
jonka täytyy myöntää, että asiat eivät sujuneet niin kuin vauvalehden kannessa. Jokaisella
perheellä on oma tarina, oma tie, joka päättyi lapsen sijoitukseen kodin
ulkopuolelle. Ulkopuolisista harva pystyy samaistumaan tunteisiin, jos niitä ei
ole itse kokenut. Tällä rakkaalla lapsella on monta eri nimeä, mutta yksi
tarkoitus, lapsi ei asu kokopäiväisesti enää kotona.
Kommentit
Tekstiä lukiessani mietin, onko syy lapsen oireilulle jo löytynyt. Luin tekstiäsi kuin oman elämäni mietteitä, ennen kuin lapsen ADHD-diagnoosi löytyi. Lapsella ei ollut keinoja tuolloin, mutta lääkityksen myötä elämämme muuttui täysin. Tsemppiä❤️
Kiitos kommenteista <3 ja tsempeistä
Meiltä löytyy ADHD-diagnoosi sekä lääkitys siihen on. Olen kyllä pohtinut, jos tämä lääke laskuineen lisää jo itsessään aggressiivista poikaa vielä aggressiivisemmaksi. Lääkäri on sitä mieltä, kun nyt on tapahtunut niin paljon pienen lapsen elämässä, emme lähde tekemään lääkemuutoksia. Lapsi pystyy hillitsemään itsensä sijaisperheessä. Minun kanssani kotona tilanne aivan eri.