Musta joulu

 



Joulu on rauhoittumisen aikaa. Niin sitä ainakin kutsutaan. Alkoholisti perheissä pitkät pyhät johtavat usein aikuisten juomiseen, jolloin lapset sysätään oman onnensa nojaan. Heiltä puuttuu turvallinen aikuinen ja sen tuoma läsnäolo sekä arkirutiinit koulujen ollessa suljettuna. Olin se lapsi, jonka vanhemmat olivat joulun pyhät humalassa. Vietimme sisarusten kanssa joulua huoneissamme keskenään.

Poikani Daniel on sijoituksessa, mutta käy välillä kotona. Hän oli viime kerralla ensimmäistä yötään kotona sijoituksen alettua. Odotin kovasti tätä hetkeä. Kuitenkin niin kuin usein aakkoslapsen kanssa suunnitellut asiat eivät suju kuin pitäisi. Yhden yön kotona ollessaan hän sai kahden raivarit.

Pidän joulusta, sen tuomasta tunnelmasta ja rauhallisuudesta. Siitä, kun saa tehdä joulun kotiin ja nähdä lasteni ilot lahjoja avatessa. Katsoa lasteni kanssa jouluelokuvia glögiä juodessa. Syödä joulupuuroa ja pelata lautapelimaratoneja. Usein erityislapsen kanssa joulu ei suju näin, ei välttämättä edes kovin monessa lapsiperheessä. Meillä sen rauhan rikkoo aggressiivinen lapsi, joka uhkaa tappaa siskonsa. Syy siihen on väärien sormien koskeminen rubikin kuutioon. Niin hänen maailmansa romahtaa. Daniel uhmaa ja raivoaa samalla, kun hajottaa olohuoneen tavaroita. Viola puolestaan itkee huoneessa. Äitinä koitan rauhoittaa raivoavaa aakkosta samalla lohduttaen huoneessa itkevää lasta. Tilanteen rauhoituttua teljen itseni kylpyhuoneeseen ja alan itkeä. Itken väsymystä, itken kun en jaksa, itken turhautumista, itken häpeää, itken tunnetta, kun en halua hänen pysyvän kotonani, itken molempien lasteni puolesta, itken vielä viimeisen kyyneleen itseni puolesta.


Olen pystynyt kotona viettämään rauhallista aikaa ja alkanut nauttia siitä hänen ollessa poissa. Oppinut katsomaan ympärille ja kuuntelemaan itseäni. Pystyn tutustumaan itseeni paremmin ja alan pikkuhiljaa saada vilausta siitä, kuka minä oikeasti olen. Danielin ollessa kotona ahdistun, ahdistun siitä melusta ja aggressioista, siitä kun saan koko aika pelätä mistä seuraavaksi räjähdetään. Emme ole lähelläkään tasapainoa. Enkä tiedä, mitä voisin tehdä? Olin taas kerran helpottunut, kun palautin hänet sijaisperheeseen. Tiedän heidän pitävän hänestä huolta, hän on turvassa.

Tämä on mennyt niin pitkälle. Olen vuosia elänyt äärirajoilla ja nyt taidan olla tieni päässä. En enää siedä Danielin tuomaa ahdistusta. Olen hiljaa vajonnut pinnan alle syvyyksiin ja sivuuttanut omat tarpeeni hänen edellensä. Olen unohtanut miltä tuntuu herätä onnellisena vuoteesta lauantai aamuna. Usein koin loma-aikojen sekä viikonloppujen olevan raskaampia kuin arki. Maanantaisin töihin mennessä koin helpotusta. Danielin ollessa toisessa perheessä ymmärsin tämän kaiken. Tämä ei ollut helppo ratkaisu. Tällaista päätöstä ei tehdä hetken mielijohteesta. Tämä on vain monen asian summa.

En syyllistä häntä, ei hän ole yksin tähän tilanteeseen perhettämme ajanut. En syyllistä itseänikään, vaikka en ole pystynyt olemaan aina läsnä ja tukea häntä vaikeissa tilanteissa. En ole täydellinen. Olen ihminen kaikkine virheineen, vaikka olenkin äiti. Ensimmäisen lapsen kohdalla harjoittelin vanhempana olemista. Vanhemmuus ei ole helppoa, ei varsinkaan erityislapsen kasvatus. Daniel on ollut harjoituskappale, jos voisin kellon avulla palata ajassa taaksepäin, muuttaisin monta asiaa. Tekisin asiat toisin. 


Voin turvata Danielin tulevaisuuden paremmin hänen ollessa sijoituksessa. Itse en pystynyt antamaan hänelle tarvitsemaansa tukea. En pystynyt asettamaan hänelle rajoja, joita hän noudattaa. En pystynyt olla se turvallinen vanhempi hänen aggressioidensa aikana. Osaamiseni ei yltänyt tähän. Äidiksi tullessani kukaan ei opastanut näihin tilanteisiin, kukaan ei kertonut kuinka toimin, kun lapsi menettää isänsä. Kuinka olisin tiennyt pienen nyytin kainalooni saadessani, kuinka kasvatan erityislasta tai että olemme 10- vuoden päästä tilanteessa, jossa hän ei asu enää kotona.

Tulevaisuuteen voin kuitenkin vaikuttaa. Voin päätökselläni turvata Violan turvallisuuden sekä tasaisemman kasvun. Turvaan myös itselleni hyvinvoivan ja onnellisemman arjen. Kun äitinä voin hyvin, voin silloin antaa lapsillenikin enemmän rakkautta. En siis koe olevani itsekäs. Katson pinnan alta aurinkoon ja näen sen tuoman keltaisen valon kaukana, mutta pitkästä aikaa.

Joulu on rauhoittumisen aikaa pitkine pyhineen. Tänä jouluna saan lapseni kotiin hetkeksi juomaan kanssani glögiä ja nauttimaan jouluntuomista elokuvista. Näen onnelliset kasvot lahjoja avatessaan. Sydämeni hymyilee. Se hymyilee myös silloin kun vien lapseni takaisin sijaisperheeseen.  Ehkä jonain jouluna pystyn pitämään lapseni kokonaan kotona seuraavaan jouluun. Silloin tiedän tehneeni oikein, enkä muuttaisi mitään. 

Kommentit

Sini P sanoi…
Tämä voisi olla minun tekstini. Erona että 12v poikani asuu laitoksessa.

Suositut tekstit